lauantai 20. elokuuta 2011

The powerfull night

Tämän "aamun" avausmusiikki :)  <-click it

Viime yönä ajattelin mennä aikasin nukkumaan, mutta ei sitten uni tullut päänsärystä huolimatta.
Olin illalla srk:n takkiksella muutaman hengen ryhmänä ja ihanan seurakunnan nuorisotyöntekijän kanssa. Meidän keskustelut ajautuivat koko ajan hampaisiin tai muihin sairauksiin. Eikä kukaan meistä ollut erityisen sairaskaan. Vaikka mua alkoikin palelemaan ihan hirveesti ja päänsärky muistutteli itsestään ilkeästi takaraivossa ja oikealla puolen päätä. teki siinä kohtaa mieli kaivaa kuoppa päähän ja kaapia se säryn aiheuttaja pois.
Lähdin kotiin puolen yhdentoista aikoihin, eikä tuota oloa helpottanut se, että keskustassa oli jotkut hiton festarit. Tämän kokoisella paikalla ajatus festareista lähinnä huvitti :D
Mutta joo, pääsin kotiin ihan hengissä, menin sohvalle maate, kun en jaksanut sänkyäni tyhjätä kaikista helmijutuista.
Rex oli ihana ja ymmärtäväinen ja tuli mun viereen maate, tai se ensin haukkui meillekin asti kuuluvaa keskustan jumputusta. äärh. Me sentään asutaan kolmen ja puolen kilometrin päässä keskustasta. Noh, Rex aikansa hakkui ja tuli vahtimaan mua :) Laitoin silmät kiinni ja hetekn päästä kun avasin Rexin kuono oli ihan suoraan mun naaman eessä :D Se oli jokseenkin karmiva hetki x)
Sitten Rex keksi kaivaa päänsä sohvatyynyn alle, se oli aika suloinen. Kai se jotain haistoi sieltä. No lähdin kahentoista aikaan omaan sänkyyn, kun totesin ettei liian lyhyt sohva tee ainakaan niskasärylle hyvää.
Mä en saanutkaan enää unta! ääh. Ajattelin asioita ja sitten nousin ylös ja menin veljen huoneeseen kattomaan kun se räiskii Codissa.
Se neuvoi mua kuuntelemaan musiikkia, että alkaisi väsyttämään.
Niin teinkin, ja tajusin siinä samalla kaikkia juttuja ja äkkiä koin jotain ihan älytöntä iloa ja kiitollisuutta ja kaikkea mahdollisesta positiivista aivan kaikesta tapahtuneesta.
hei, mitä sitten vaikka joudunkin aloittamaan "uuden elämän yksin". Ei haittaa, olen onnellinen, että pääsin kouluun unelma linjalle ja toivottavasti saan myös uusia kavereitakin.
Olen sitä mieltä, että kaikki elämässä tapahtunut kasvattaa ihmistä ja hei, mitä sitten vaikka onkin sinkku, kai nyt jokaisen täytyy ainakin yksi ero kokea ennen sitä oikeaa, jotta tietää mitä piirteitä ei ainakaan halua toiseen ja mitä taas haluaa :D
Kiitos endorfiinit ja ystävät ja kaikki muut mun elämään vaikuttaneet asiat :)

Uusi päivä ja uudet kujeet :)

http://www.youtube.com/watch?v=fNxXyKjiyoQ&NR=1 jos voisin, omistaisin tän kaikille mun ihanille ystäville ja muille mun sydämessä extrapaikan saaneille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti