afrikkalainen satu
Herra Kilpikonna oli kerran kaikista eläimistä viisain ja viekkain. Viidakkorumpujen kumina ylisti ylistämistään hänen viisauttaan.
Mutta hän kerskaili viisaudellaan ja pelkäsi, että naapurit tulisivat kateellisiksi ja yrittäisivät yöllä varastaa osan hänen viisaudestaan. Niinpä hän päätti kätkeä kaikki taitonsa, temppunsa ja konstinsa pitkäkaulaiseen ja pyöreävatsaiseen ruukkuun. Hän sulki ruukun suun tiukasti korkilla ja sitoi astian vahvalla narunpätkällä kaulastaan roikkumaan.
Yön pimeydessä herra Kilpikonna käveli metsään etsimään korkeaa puuta. Hän halusi nimittäin kiivetä puun latvaan, muttei saanut tukevaa otetta puun rungosta, koska kaulasta roikkuva ruukku oli tiellä. Joka yrityksellä hän putosi. Koko yön hän uurasti onnistumatta.
Aamun sarastaessa sattui herra Antilooppi kulkemaan ohitse. ”Hyvää huomenta, herra Kilpikonna”, hän sanoi. ”Mitä sinä täällä näin varhain puuhata hikoilet?”
Herra Kilpikonna katsoi ystäväänsä ja sanoi: ”Hyvää huomenta, herra Antilooppi, ja kiitos kysymästä. Tässä ruukussa on kaikkein arvokkain omaisuuteni. Ajattelin ripustaa sen puun latvaan, mutta en tiedä, kuinka sinne pääsisin.” ”Sehän on helppoa”, sanoi herra Antilooppi. ”Ripustat vain ruukun roikkumaan selkäpuolelle, niin saat tukevan otteen puun rungosta. Ja kun olet puun latvassa, otat ruukun selästäsi ja sidot sen puun oksaan.”
Herra Kilpikonna noudatti herra Antiloopin neuvoa ja olikin pian puun latvassa. Sinne päästyään hän vasta tajusi, ettei ollutkaan niin viisas kuin oli kuvitellut. Vaatimaton
herra Antilooppi oli noin vain ratkaissut pulman, jota hän itse ei ollut pystynyt ratkaisemaan. Kilpikonnaa harmitti niin, että hän antoi ruukun pudota maahan, jossa se särkyi tuhansiksi palasiksi.
Siitä päivästä lähtien maailma on ollut täynnä tiedonmurusia, joita on niin paljon, ettei kukaan ihminen ole pystynyt niitä kaikkia poimimaan. Mutta toisaalta niistä riittää ainakin pieni määrä jokaiselle aikuiselle ja lapselle.
Lähde: Unicef
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti