tiistai 1. marraskuuta 2011

Bingo!

Lähdettiin tänään muutaman luokkakaverin kanssa tekemään ryhmätehtävää kylän pubiin. Päädyimme kyllä pubiin, muta emme aluksi tekemään koulutehtäviä vaan bingoamaan. Itseltäni kyllä meni bingo ohi, mutta eiköhän kaapista löydy näkkäriä, makaronia, ja ilmanraikastin vessassa. Hauskaa oli.
Aamu lähti tänään pitkän venytyksen jälkeen vauhdikkaasti käyntymään. Televisio herätti seitsemältä, laitoin vain äänet pois ja odotin kellon soittoa. En muista, että milloin kello olisi soinut, mutta tajusin avata jossain vaiheessa silmät ja huomasin lastenohjelmissa tulevan lazyTownin, kiitos viime vuoden työkokemuksen, tajusin kellon olevan yli kahdeksan. Kello olikin 08:26, tuli pieni kiire. En keittänyt kahvia tai mitään, heitin vaan vaatteet päälle ja lähdin kouluun. Kouluun ennen mua oli ehtinyt vain yksi oppilas, mutta päivä oli sellainen, ettei voinut myöhästyä tai se olisi ollut erittäin noloa.

Mutta päivä meni hyvin, vaikka mua väsytti ihan hirveesti ja vaikutin varmaan tosi ärsyttävältä kun en millään olisi halunnut nähä tuolla koulun jälkeen. Mutta ihan oli kivaa sitten loppujen lopuksi.
Ostin kaupasta pakastepitsan ja onnistuin polttamaan sen uunissa...

Such a wonderfull day....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe