tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kauanko keitätte perunoita?

Tein tänään ruokaa ja tuli halu kirjoittaa jotain.
Sitten kirjoitin aikani kuluksi tällaisen tarinan pätkän tai novellin, miksikä tätä luokittelisi.
Olkaa hyvä :) Kertokaa mitä piditte.


Kauanko keitätte perunoita?


Istuin penkillä ja katselin ohi ajavia henkilöautoja, väliin meni pari rekkaakin ohi. Näin kuinka autoilijat näyttivät tuskastuneilta ja väsyneiltää neljän ruuhkassa. Kävelytietä pitkin asteli pitkä ja hoikka mies. Hänellä oli päällään punavalkoinen raitapaita ja numeroa liian isot remmisandaalit jalassa. Housujen lahkeet hänellä yltyivät juuri ja juuri nilkkoihin. Hiukset olivat kuitenkin siistit ja huolletun näköiset; lyhyet kiharat ankkuroituivat hänen korvilleen. Aurinko muistutti itsestään välkähtämällä miehen ruskeisiin silmiin. Hän käveli minua kohti ja seisahtui kuin seinään kohdallani.

-Kauanko keitätte perunoita?
-Anteeksi?
-Niin kauanko keitätte perunoita?

En vastannut, katsoin miehestä vähän pois päin. Hänen silmissään oli jotakin, mitä en halunnut nähdä. Jotakin liian tuttua ja kaipuuta. Ihan kuin oli ollut Linninkin silmissä viikko takaperin.
Silloin oli kaunis kevätpäivä, kaikki oli puhkeamassa kukkaan. Luonnon heräämisen pystyi näkemään ja haistamaan joka askeleelta. Ajelimme Linnin kanssa kaupasta kotiin samanlaisessa liikenneruuhkasta kuin nyt.
-Jyri tulee hakemaan mua sitten kasilta, haluun syödä ennen sitä.
-Joo, katotaan miten saan ruuan laitettua, mihis te nyt menittekään?
- Grillaamaan jollekin mökille, en tiiä kenen mökki se on mut kuitenkin saadaan siellä olla.
-Kunhan vaan olette kunnolla.

Kotona Linni purki kauppakassit ja erotteli jääkaappin menevät omista eväistään. Pari pakettia makkaraa ja jokaista makkaraa kohti yksi siideri tai olut. Vaikea käsittää kuinka oma tytär on jo niin vanha, että hänelle voidaan myydä alkoholia. Katsoin Linniä, hänen äidiltä perittyjä pisamiaan, jotka joutuivat aina kamalan puuterikerroksen alle ja eri kokoisia korviaan. Ei ne pahasti olleet eri kokoiset, vain vähän, sen huomasi silloin jos Linni laittoi pitkät korvikset korviinsa.
-Voi ei, unohin ostaa grillihiiliä ja aurinkorasvaa!
Linni voihkaisi tarkistaessaan ostokset kotiin unohtuneesta kauppalistasta.
-No mutta hei, ota mun auto ja käy äkkiä kaupassa, laitan ruuan tulemaan sinä aikana.
-Kiitos isä!

Pian näin auton ajavan rauhallisesti pois tallista. Avasin paketin jauhelihaa ja heitin ne pannulle. Otin kaapista perunoita ja laitoin ne kattilaan. Käänsin levyt kutoselle ja hakkasin jauhelihaa pienimmiksi kasoiksi.
Avasin radion, sieltä tuli joku hätätiedoite jostain liikenneonnettomuudesta. Joku tyttö oli kuollut rajussa ulosajossa. Ilmeisesti rattijuoppo oli suistanut hänet penkkaan ohitustilanteessa. Aloin pilkkomaan sipuleita ja koitin haarukalla perunoita, ei vielä kypsiä.
Puhelimeni soi.
-Nii?
-Poliisista päivää. Onko teillä harmaa volvo ja arviolta 18-vuotias tytär tai naisystävä?
-On kyllä.
-Pyytäisin teitä tulemaan Metsätien ja Rantatien risteykseen, pääsettekö?
-Kyllä pääsen, tulen heti.
Lopetin puhelun ja heitin takin niskaani. Hamusin hyllyltä autonavaimia ennen kuin tajusin Linnin ottaneen ne. Hyvä tavaton, se radiolähetys ja Linni, mieleni avautui siinä kohdin. Ampaisin ovesta pihalle ja säntäsin niin kovaan juoksuun, että suuhuni nousi verenmaku kviidensadan metrin jälkeen.

-Kauanko keitätte perunoita?
-Ikuisuudelta tuntuvan ajan.
-Aha.

Mies katsoi minua huulet hymyssä keltaisten hampaiden ympärillä ja jatkoi matkaansa nopeammin ennen kuin ehdin hänen toteamustaan tajuta.
Jäin katsomaan miehen perään ja mietin laittaisinko entisen hautajaiskrvaattini vai ostaisinko tulevaan muistotilaisuuteen uuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe