lauantai 3. syyskuuta 2011

Moikkasin maata

Olen käymässä kotona, tarkoituksena pakata laatikoita ja tehdä muutto huomenna. Pläääh, en jaksaisi enää yhtäkään laatikkoa ja tavaraa mitä pitää ottaa mukaan.
Olin tänään myös ihana isosisko ja kävin hakemassa veljeni omasta opiskelukampukseltaan kotia, oli tosi kiva nähä ihanaa veljeäkin viikon jälkeen. Varsin nyt, kun olemme samantyylisellä alalla, hän vain on ammattikoulu ja mulla -korkeakoulu :)

Kävin ystävän ja Rexin kanssa iltalenkillä, Rex vetäisi yhtäkkiä flexissä enemmän meidät ohittaneen koiran perään, ja ennen kuin tajusin, olin kyljelläni maassa. Kiitos Rex, mäkin sua <3 Uusi ihana, tänään postista haettu, Elloksen villtakki säilyi ehjänä, mutta kyynärpäästä lähti ihoa. Mut pääasia on tuo villatakki! Vaikka kyynerpäätäkin kiprittää. Polveenkin tuli naarmua ja toiseen kämmeneen. Jeejee. Mut tehtiin tosiaan tuosta huolimatta ihan hyvä lenkki. Tunnin verran taidettiin  kävellä ja vaihtaa kuulumisia, arviolta lähemmäs kymmenen kilometriä tuli käveltyä iltalenkiksi. Vielä kun saisi samanlaisen puhdin pidettyä koulun jälkeenkin iltaisin.
Ajattelin, että aloitan uimisen, mutta opiskelupaikkakuntani uimahalli on remontissa -.- että jaa. Lisäksi kunnan kirjastokin on remontissa loppuvuoden. Joten en sitten käytä noita :D
Koululla on onneksi kuntosali ja kirjasto käytössä. Alan oikeasti käymään salilla, ainakin yrittää. Kerta sali on ilmainen opiskelijoille kampuksella ^^

Tulin eilen kämpältä kotiin, linkkumatka kesti yhteensä kaksi ja puolituntia, vaikka suoraan välimatkaa on vain 84 km. Mutta koska julkiset yhteydet ovat niin paskat, jouduin menemään isomman kaupungin kautta ja tekemään vaihdon toiseen linkkuun siellä tuli kilometri määräksi 106 km. Matkaa hitautti koululaiset, jotka nousivat kyytiin pitkin kylätietä... Kaupungissa menin H:n luokse, sain häneltä kahvinkeittimen, juomalaseja, lautasia ja aiemmin jo sain häneltä pari laatikollista kaikkea mahdollista keittiöjuttua.Ihanaa, kun joillekin on jo tullu ylimääräistä tavaraa :D
Tulimme sitten yhdessä kotikaupunkiimme :)

Illalla jo toivoin olevani takaisin kotona, kun  pakkaaminen tuntui niin mahottomalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe