Pätkä on Antoine De Saint-Exupéryn ihanasta Pikku Prinssistä. Tunsin tuon pätkä kirjaa selaissani omakseni. Reilun viikon olen vain tuijotellut ikkunasta auringonlaskuja, vaaleanpunaisia, kullan oransseja, tylsän harmaita ja makean moninaisia; tänään olin iltateellä luokkakaverin luona, selitimme aliaksen sanakortteja, ja huomasin olevani aika tukossa :D Yksinkertaiset sanat tuntuivat tosi vaikeilta...
Kotiin päin tullessani tuijottelimme kaverin kanssa taivasta, kaveri tuli saattamaan jotta varmasti osaan kotiin. Tunnistin vielä joitakin tähtikuvioita :) Olen ylpeä itsestäni, tosin, joutsenta en äkkiseltään huomannut -ehkä senkin vielä jostain keksin yhdistellä.
Kun tuijottaa liikaa tähtiä ja alkaa ajattelemaan suurta avaruutta, tuntee itsensä todella pieneksi. Sellaiseksi pikkutytöksi, joka sormi suussa ihmettelee suurta maailmaa ja juoksee äkkiä hiekkalaatikolleen tekemään hiekkakakkuja. Ei liian isoja asioita voi käsittää.
Kaikki filosofitkin vain tuntuivatyhdistelevän erilaisia normeja ja sanoja yhteen luodakseen jotain ällistyttävän hienoa verbaliikkaa. "Cogito, ergo sum" , Kiitos Descartes tuolle lausahdukselle. Tuossakaan ei niinkään ole järkeä, se vain on toteamus eksistenssistä
Nyt tämä teksti meinaa saada filososifen jauhannan leiman ja veikkaan suurinta osaa lukijoista alkavan kyllästyttää yli ymmärryksen menevä teksti, että on viisaampi lopettaa ja mennä nukkumaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti